Balttiarallaa Tour 20.6.-6.7.2002

English summary: This is a travel story from Balttiarallaa Tour biking trip in Estonia and Northern Latvia during summer 2002. Three guys (me, Sami and Mikko), 17 days, almost 1400 kilometers. If you can't read Finnish, well, too bad, but at least we have a map and lots of pictures... :-)

Tämä on matkakertomus kesän 2002 Balttiarallaa tourilta Viron ja Pohjois-Latvian halki Riikaan ja takaisin. Teksti on otettu pienin korjauksin ja tarkennuksin suoraan matkan aikana pidetystä matkapäiväkirjasta. Kuvat ovat Arton ottamia.

Yhteensä matkaa kertyi retkellä lähes 1400 kilometriä 17 päivän aikana. Reittikartta alla, klikkaa nähdäksesi suurempana.

Valuuttakurssit: 1 EEK=0,064 EUR ja 1 LVL=1,60 EUR.

To 20.6.2002 Helsinki-Tallinna-Palivere 92,76 km (Arto, Helsingin osuus reilut 7 km) / 18.8 km/h
	Sami: Olemme matkalla. Arto: Yöllä ehti nukkuakin melkein 2h, ensi yönä toivottavasti enemmän... :-) Sami: Ei kun ajetaan läpi yön Saaremaalle. Laivalla tietysti juotiin teetä, Sami ei petä ikinä. Teessä ei ollut mitään ylimääräistä, vaikka laiva heiluukin kovasti.
	Satamassa tavasimme Arton kaverin Jaakin, jolta saimme ohjeita matkaa varten.
	Varusteet köytettynä ja valmiina matkaan!
	Pääsimme Tallinnasta lähtemään aikataulutetun säädön jälkeen. Mikon hassuista lisävarusteista oli hyötyä Samin tarakan korjaamisessa.
	Lounastimme Tallinnan laitamilla Hotell Kannikkeessa, Ruoka oli Mikon sanoin hyvää ja sitä oli riittävästi, joskin pannukakut oli vielä pakko ottaa jälkiruoaksi.
	Kun Rististä ei löytynyt ristin sielua (eikä varsinkaan kaivattua hotellia), jatkoimme eteenpäin 10 km päässä olevaan Palivereen, jossa Samin kirjan mukaan oli hotelli. Pettymys oli suuri, kun Palivere osoittautui yhtä kuolleeksi paikaksi kuin Risti.
	Onneksi hotelli kuitenkin oli olemassa: se vain oli kilometrin päässä kylästä sijaitseva kartano, joka nyttemmin toimii myös koulukotina.
21.6.2002, Palivere-Luidja 103.4 km / 17.4 km/h
	Paliveren aamupalaa kuvaillessa "ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi" olisi melkoinen understatement. Aamiaispöytä oli katettu toivomustemme mukaan kahdeksalta. Aamupalan jälkeen jatkoimme matkaa kohti Haapsalua.
	Eestin rautatiemuseo oli "pienehkö", (n. 50 m2).
	Haapsalun linna sen sijaan oli ihan ok.
	Näkymiä linnasta merelle.

	Valitettavasti emme hyvästä yrityksestä huolimatta löytäneet Samin mainostamaa "Erratic boulder of Paralepaa". Niinpä matka jatkui suoraan Rohukülaan, jossa ruokapaikkana oli mikroateroita tarjoava teltta. Tuuli mereltä. Itse asiassa tuuli aika paljon. Siis ihan helvetisti. Mutta ei se mitään.
	Hiidenmaan syrjäkyliltä löysimme neuvostohenkisen huoltoaseman, joka valitettavasti ei ollut enää käytössä.
	Sami kävi kysymässä Kärdlan kaupunginhallitukselta turismi-infoa. Ja saatiinhan sieltä neuvoja, suomalaisen omistajan ravintolassa ruoka oli ok, itse asiassa varsin hyvää taas.
	Mihklin ulkoilmamuseo oli kiinni, ei päästy savusaunaan.
	Körgessaaren ainoa hotelli Viinaköök oli täynnä. Vieressä olisi ollut Jaanituli myös. Voi pettymysten pettymys, ajettiin lisää vastatuuleen, mutta saatiin sentään oma ranta. Arto teltta pääsi arvoiselleen paikalle. Vaihtoehdoista tuuli ja hyttyset valitsimme jälkimmäisen.
	Päivä päättyi juhannusjuhliin omalla rannalla. Juhannusillallinen oli maittava, etenkin tee, mutta myös molemmat juustopalat (Sami jäi ilman). Keksejä riitti kaikille (siis 1 kpl). Alkoholiakin oli tarjolla tipoittain, mutta poltimme sen kuitenkin trangiassa.
	Auringonlasku oli näyttävä hiekkarannalla.
22.6.2002, Luidja-Panga, 93,50 km / 17,4 km/h
	Aamulla ei herätystä, joten nukuimme rauhassa yli puolen yhdeksän. Aamupalaa katselleessa todettiin kaupassakäynti aiheelliseksi, siispä Luidjan kauppaan (matkaa teltalta 200 m) ja ostoksille. Ostosten jälkeen jatkoimme Köpun majakalle brunssille.
	Majakasta oli ihan kivat näkymät - onhan se sentään maailman kolmanneksi vanhin yhä toimiva majakka.

	Majakalta jatkoimme Haldiin, josta piti löytymän haltioita. Valitettavasti emme näitä onnistuneet bongaamaan.
	Onneksi rannasa oli sentään vanha neuvostoajan vartiotorni, jossa Arto kävi kiipeilemässä.
	Haldissa oli myös komea tillestä rakennettu venevaja, joka Neuvostoliiton hellän huoman jälkeen on ollut hienoisessa vajaakäytössä, mikä näkyy lievänä kunnostuksen tarpeena.
	Sörusta otimme 15.30 lautan Saaremaalle.
	Saaremaalla, Metskülan kaupasta kannatti käydä ostamassa jäätelöt, koska tapasimme samalla vanhemman rouvashenkilön, jolta saimme matkan parhaat reittivinkit.
	N. 15 minuutin pikaisen (Hyvä Sami!) vaihtajan vaijerin vaihdon jälkeen pääsimme Puhupillistä tädin neuvomalle rantareitille kohti Pangaa. Reitti osoittautuikin todella hienoksi, metsää, niittyä, järvi, komeita merinäkymiä ja hiekkarantaa (+ paljon lintuja).
	Henkilöautolla tälle reitille ei olisi asiaa.

	Reitin päästä löysimme Panga puhkekülan, mukavan retkeilymajan, jossa ruoki oli halpaa (Nakit ranskalaisilla 30 EEK), ja telttapaikan hintaan kuului suihkut toisin kuin edellisenä yönä. Kävimme vielä jalan kiertämässä paikalla olleen suomalaistädin suositteleman reitin jyrkänteisen rannan ohi (n. 6-7 km) kävellen.

	Taisivat puhketalun pitäjät sääliä pölyisten teide halki kulkeneita pyöräretkeilijöitä, kun saunan lämmittivät (normaali hinta 250 EEK, josta 100% alennus).
23.6.2002, Panga-Kihellkonna 105,27 km /14.3 km/h (7h 20min)
	Aamulla herätys 7.40 ja aamupalalle! Ja matkaa varten lämmintä vettä termariin. Niin, aamupala oli suomalaistyyppinen. Ruokaa oli riittävästi ja se oli hyvää, vai oliko se toisinpäin.
	Joku oli juuri edellisenä päivänä käynyt polttamassa toisen koristelluista tuulimyllyistä. Näin tuulimyllyukko oli jäänyt ilman akkaansa.
	Pieni sade ei pyöräilijöitä paljon häiritse, ja pienen sateen vähitellen muuttuessa rankkasateeksi ovat kaikki jo niin märkiä, että suojan etsiminen on turhaa. Varsinkin kun harva mäntymetsä ei paljon suojaa edes tarjoa. Varmuuden vuoksi otimme kivan rantareitin. Suosittelemme lämpimästi - kuivalla säällä
	Pyörien maasto-ominaisuudet tuli testattua. Suosittelemme myös lokasuojia Baltiassa pyöräileville. Yhdessä kohdassa tie päättyi veteen ja ainoa vaihtoehto oli ajaa muutama kilometri takaisinpäin ja etsiä lahdenpohjukan ohittavaa polkua.
	Ukkossateen yllättäessä olimme jo vähällä jättää Harilaidin niemen kierroksen väliin, mutta Sami päätti että majakka pitää nähdä. Ja hyvä niin, seitsemän maissa sää yllättäen selkeni ja puoli kahdeksan aikaan pääsimme niemenkärkeen.
	Majakka oli niin paljon kallellaan, että Suomessa se olisi varmaan suljettu ja vielä aidattu varmuuden vuoksi, mutta ei täällä - huipulle pääsi kiipeämään kapeita tikkaita pitkin.

	Koko ympäristö oli todella upea, erityisesti niemen kärki jossa allot murtuivat hiekkarantaan kahta puolta. Kaiken kaikkiaan yksi hienoimpia paikkoja jossa on koskaan tullut käytyä.
	Harilaidista palasimme kuraisina kohti Kihelkonnaa. Majapaikaksi löysimme Bed & Breakfast -pappilan 1700-luvulta peräisin olevan kirkon vierestä. Nälän tyydyttämiseksi poikkesimme vielä kaupassa, joka onneksi oli juhannusaattonakin auki kymmeneen asti. Juhannuksen kunniaksi Mikko ja Sami joivat Saarenmaa-oluet, jotka oli valmistettu Tartossa.
24.6.2002, Kihelkonna-Kuressaare, 37,63 km / 20,5 km/h
	Pari tuntia aamusta kului pyörän puhdistukseen, jonka jälkeen ajopelit olivat lähes uudenveroisessa kunnossa. Lyhyen kirkkovisiitin jälkeen matkasimme Kuresaareen sutjakkaa vauhtia. Matkalla pysähdyimme puuesinemyymälässä vain todetaksemme, että mukavan näköisiäkään esineitä ei tee pyöräretkellä mieli ruveta raahaamaan. Mikä juonikas tapa säästää!
	Kuresaaren turistitoimistossa täti antoi meille hyvän majoitusvinkin. Lounaan jälkeen (ruokaa ei ollut riittävästi, ainakaan kaikille) siirryimme majoituspaikkaan. Omakotitalon omistaja lienee aika säikky edessä olevasta vallihaudasta päätellen.
	Majoitettuamme pyörät talon autotalliin lähdimme tutustumaan Kuressaareen kävellen. Ensin kiersimme mielenkiintoisimmän nähtävyyden - 1300-luvulla rakennetun piispanlinnan. Linna oli oikea kaikkien ritarilinnojen malliesimerkki: vallihauta, neljä kulmaa, vartiotornit ja paljon portaita ylös ja alas.

	Linnan jälkeen jatkoimme kartan ehdottamalle "tuulimyllylle, jossa nykyisin toimii kahvio". Paikan nimi oli luontevasti "Veski". Kahvio osoittautui kuitenkin paremman luokan ravintolaksi. joten skippasimme kahvit ja lähdimme kiertelemään vapaamuotoisesti ympäri kaupunkia.
	Puistossa Mikko ratkaisi labyrintin.
	Kiertely muuntui nopeasti ravintolan etsimiseksi. Valitsimme paikan, josta juuri aikaisemman ohikäyntimme jälkeen oli astunut ulos pari suomalaisrouvaa, jotka suosittelivat lämpimästi. Ruoka oli hyvää ja viini myös, valkoista Bordeauxia. Mikko ei syönyt alkuruokaa. Illalla karsoimme vielä TV:stä Hannu Karpoa ja Futuramaa, sekä pelasimme hiukan pingistä Luimme huoneen kirjahyllystä kommunistiopasta.
25.6.2002, Kuressaare-Oidrema, 139,07 km / 21,3 km/h
	Aamulla söimme aamupalaksi omia eväitä: Mysliä ja leipää teen kera. Matkaan kohti Kuivastua pääsimme puoli yhdeksältä.
	Pysähdyimme pikaisesti Kaalissa katsomassa meteoriittikraateria. Ostimme myös mansikoita - söimme siis mansikoita Kaalissa.
	Tarkastimme Orissaaressa maailman ainoa jalkapallokentän, jonka keskellä kasvaa tammi. Orissaaresta löytyi myös diskotyylinen lounaspaikka, joka oli halpa joskaan ei hyvä (voitti silti Rohukülan lounaan).
	Muhun puolella jatkoimme Koguvan kylään, joka on eräänlainen ulkoilmamuseo, joskin suurin osa taloista on normaalisti asuttuja, eikä niitä siten pääse katsomaan.
	Museoalua oli itse asiassa varsin vaatimaton ja kyläkoulukin oli suljettu. Sami otti päiväunet museovierailumme aikana. Koguvasta otimme pikasiirtymisen kello viiden lautalle Kuivastuun. Ehdimme lautalle juuri sopivasti ja ohitimme normaaliin tyyliin tylysti lautalle pääsyä ruuhkassa odottavan autoletkan.
	Pikaisen lauttamatkan jälkeen Sami ja Arto täydensivät eväsvaraston Virtsun kaupasta ja säätivät Samin katkenneen tarakan lähes uudenveroiseen kuntoon teipillä ja hihnalla. (Sami: kaikki tavarat käytetään loppuun asti). Pikasäädön jälkeen ajoimme Lihulaan, jossa evästimme paikallisen linnan raunioilla auringonpaisteessa.
	Linnan tuulimylly oli päässyt huonoon kuntoon.
	Iltaisen majapaikkamme, Oidreman kartanon, sauna oli lämmin saapuessamme paikalle. Asteita oli yli sata ja kiuas oli puinen. Niin tai siis, puukiuas. Siis puilla lämmitettävä, ihan metallinen. Vihtakin oli, mutta se oli kuiva. Kartanon asujaimistoon kuuluva tyttönen soitti pianoa nuotin vierestä, mikä ei onneksi kuulunut saunaan. Biljardipöytäkin löytyi, mutta emme sitä käyttäneet. Samilla oli tuplavuode. Reipas matkapäivä, ja välillä vaihteeksi myötätuultakin.
26.6.2003, Oidrema-Pärnu, 47,83 km / 20,8 km/h
	Aamiainen oli jälleen runsas, bonuksena tuoreita mansikoita.
	Pihalla katseltiin ennen lähtöä pääskysiä, joilla oli vähintään kaksi pesää joka ikkunan yläreunan alla.
	Matka sujui jälleen vikkelästi myötätuuleen, ja bussipysäkille löytyi hyötykäyttöä sadekuuron ajan. Pärnussa päädyimme tällä kertaa siistiin, mutta varsin persoonattomaan hotelliin (hotellissa emme vielä matkan aikana olleetkaan nukkuneet).
	Kaupungilta ei löytynyt kovin ihmeellisiä nähtävyyksiä, kuvassa Pärnun Mudaravil (muta-hoitola).Tärkeimmistä nähtävyyksistä "Red Tower" osoittautui valkoiseksi.
	Sen sijaan villisika-ateria Mungassa oli loistava. Arto suosittelee erityisesti ohukaisia tuorejuusto-vaahterasiirappi -kastikkeella, jälkiruoaksi siis. Rantaan mennessä paikallistettin "Rattapood", jonne päätettiin seuraavana aamuna palata tarakkaan ostamaan. Ranta oli hieno, mutta tuuli kylmä, joten uiminen jätettiin väliin. Rannan kirppikseltä löytyi mainio tietoteos "500 öpetusta köögivilja kasvatamiseks".
	Nähtävyyksien jälkeen siirryimme Jazz-konserttiin. Konsertin ensimmäinen bändi oli Pärnusta ja esitti varsin perus-jazzia. Sen sijaan Jaakin, "Eestin parhaan kitaristin", bongobändi soitti taidokasta ja välillä hyvinkin improvisoitua helinää. Jaakin kitarasta lähti aika mielenkiintoisia ääniä.
27.6.2002, Pärnu-Salacgriva, 89,18 km / 18,7 km/h
	Aamupalalla huomasimme, että hotellimme ei todellakaan vielä ollut aivan valmis: Liesi oli suunniteltu varsin mielenkiintoisesti, siirsimme sitä luovasti keskemmälle lattiaa jotta saimme pistokkeen seinään. Rattapoodista ostetun tarakan asennukseen kului yllättävän vähän aikaa; pääsimme liikkeelle jo yhdeltätoista.
	Matkaa kertyi taas hyvää tahtia vastatuulesta huolimatta.Kävimme pikaisesti tarkastamassa Konstantin Pätsin muistomerkin Tahkurannassa.
	Häädemeestessä söimme lounaaksi pitsat, jotka surkeudestaan huolimatta voittivat helposti Rohukülassa syödyn lounaan. Lounaan pelasti paikallisesti iltalehdestä löydetty artikkeli aiheesta "Kuis kraana kukkus". Seuraavaksi jätimme väliaikaiset jäähyväiset Virolle ja siirryimme Ainazissa Latvian puolelle. Kun pääsimme rajalta reilun kymmenen kilometrin päässä olevaan Salacgrivaan, etsimme paikallisen otto-automaatin ja muutuimme onnellisiksi latien haltijoiksi (Artolla tosin oli jo 15 varastossa). Automaatilla ollessamme alkoi sataa - poikkeuksellisen hyvä tuuri, sillä siirryimme läheiseen pubi-ravintolaan lähes kastumatta. Pelkästään latviankielisestä menusta oli helppo valita sopiva annos ja pienen vaihtorahasähläyksen jälkeen löysimme tarjoilijankin kanssa melkein yhteisen kielen (venäjän). Ruoka oli maistuvaa, joskaan ei aivan myöhemmin turisti-infosta löytämämme arvion "The legendary fisherman's pub" mukaista. Koska sade vain jatkui, päätimme jäädä Salacgrivaan yöksi ja saimme ravintolasta venäjäksi ohjeet (jotka Mikko melkein ymmärsi) paikan ainoaan hotelliin. Yllättäen hotelli kuitenkin löytyi, ja majoituimme sinne - tosin ensimmäisä kertaa tällä reissulla kahteen huoneeseen, kun lisävuodemahdollisuutta ei ollut. Illalla kävimme vielä ostamassa kaupasta kummeliteetä, joka ei tosin ollut aivan nimestä veroista.
28.6.2002, Salacgriva-Riika, 107,47 km / 19,1 km/h
	Huolimatta vastatuulesta ja erittäin epämiellyttävästä ajoreitistä vilkkaalla autotiellä (Via Baltica), joka osin oli hengenvaarallisen kapea sekä pakokaasun hajuinen, matka kohti Riikaa eteni nopeasti.
	Lounastimme Saulkrastissa paikallisessa minu-restoranissa, missä ruoka-annoksen valitsemista vauhditti vuolas latviankielinen selitys. Ruoka oli hyvää, sitä oli riittävästi ja se oli halpaa (yhteensä 9 LAT mukaanlukien mansikat ja kermavaahto jälkiruoaksi). Lounaan jälkeen harhailimme hiukan edestakaisin etsien pyörämuseota, joka olikin hiukan kaupungin eteläpuolella. Ehdimme sinne juuti sopivasti suojaan kun alkoi taas sataa. Museo sijaitsi erään omakotitalon pihalla vajassa ja oli talon omistajan harrastus. Valitettavasti omistaja itse ei ollut paikalla, vaan oven avasi tyttä, jota touhu ei ilmeisesti olisi voinut vähempää kiinnostaa. Joka tapauksessa ilman muuta käymisen arvoinen paikka.
	Lopulta saavuimme retken kääntöpisteeseen - Riikaan. Kuvautettuamme itsemme Freedom Monumentin edessä todisteeksi siitä, että olemme käyneet Riikassa pyörillä, suuntasimme turistitoistoon, jossa vähemmän palvelualtis henkilö ohjasi meidät läheiseen, jokseenkin huomaamattomaan hosteliin. Paikan ulkona ei ollut mitään opasteita ja vahtina oli yrmeä saksaa puhuva mummo. Hetken mietittyämme otimme huoneen kahdeksi yöksi päätähuimaavalla neljän latin hinnalla per henkilö per yö. Pyörär rahtasimme erinäisen säädön jälkeen huoneeseen.
	Hostelista jalkauduimme kaupungille ja ravintolaan. Muutaman paikan hylkäämisen jälkeen istuimme nälkäisinä Staburagsin pöydässä. Antimet olivat runsaat, varsinkin Samilla, joka sai puolinaisen kanan. Täyteen ateriaan kuului myös lasillinen kvassia (kotikaljan ja siman sekasikiö tjsp), rukiinen jälkiruokaerikoisuus (rupimaizes kartojums) sekä shotti Riikan Black Balsamia (Rigas melnais balzams). illalla kävimme myös paikallisesssa irkkupubissa juomassa pintin Guinnessia. Arto lähti vielä tutustumaan Riikan öiseen klubielämään (paikkaan nimeltä M-808).
29.6.2002, Riikassa, 0 km
	Aamun ensimmäinen kohde oli Larvian miehitysmuseo, vaan eipä ollutkaan Sitä ennen nimittäin katsastimme zeppeliinhangaarit, jotka toimivat Riikan keskustorin suojana. Tori oli aika iso. Arto teki ison loven opiskelijan budjettiinsa ostamalla lusikan hintaan 0.30 LAT, vaikka vastaavan oisi saanut kolmella sentillä samasta putiikista. Vaikka torilla oli paljon krääsää, emme löytäneet perinteistä turistiartikkelia eli Riikan T-paitoja. Hienoja polkupyöriä oli kuitenkin tarjolla.

	Torin jälkeen hapusimme kirkon torniin, josta oli hyvät näkymät ja jossa Latvian talousjärjestelmän (palvelutalous) mukaisesti oli henkilökunnassa liikamiehitys.
	Tämän jälkeen olikin sitten vuorossa miehitysmuseo, johon oli ilmainen sisäänpääsy. Museo oli ehkä parasta Riikan antia varsinaisten "nähtävyyksien" osalta - toisen maailmansodan sekä sodanjälkeisen ajan natsi- ja neukkumiehityksestä kertovien dokumenttien lukeminen oli hyvin opettavaista, ja Siperian rangaistusleirien (Gulag) oloista kuuleminen oli varsin karmaisevaa. Aikaa museossa vierähti useampi tunti.
	Lounaspaikkaa etsiessämme preferenssit törmäsivät jonkin verran, mutta päädyimme kuitenkin kaikkia miellyttävään hyvätasoiseen ravintolaan, jossa ruokaa oli riittävästi ja se oli hyvää. Ruoassa mielenkiintoisinta oli se, että Mikolla oli enemmän lihaa alkuruoassa kuin pääruoassa. Ateria oli matkan kallein tähän asti.
	Ihmeeksemme emme shoppailukaduilla seikkailun jälkeen törmänneet turistikrääsän myyjään, mikä oli varsin ikävää, sillä olisimme halunneet T-paitoja. Sami ei vielä ostanut uusia lenkkareita, sillä vanhathan olivat vielä kelpo kunnossa; sattavat jopa kestää Suomeen asti.
	Viimeinen etappi kartalla (Zen-teejuottola) tuotii odottamattoman yllätyksen, tai ehkä odotetun. Lu-juja-metodilla valmistettu tee ei ehkä välttämättä ole paremman makuista kuin vähän perinteisemmin valmistuttu, mutta valmistusprosessin ja tarjoilun seuraaminen oli hintansa arvoista. Jätämme ilkeydessämme tarkan kuvauksen kirjoittamatta, lällätilää.
30.6.2002, Riika-Sigulda, 57,38 km / 20,7 km/h
	Sunnuntaiaamuna päästiin matkaan varsin hyvissä ajoin heti kahdeksan jälkeen. Pyöräilyyn emme erityisesti voi suositella Riikan ja Siguldan välistä päätietä, mutta jos sitä on pakko ajaa (löytää ainakin helposti keskustasta pois ja pääsee joen yli, siltoja kun on harvassa), sunnuntaiaamu on loistava valinta ajankohdaksi. Tie oli siis tylsä mutta - toisin kuin Via Balticalla Riikan pohjoispuolella - onneksi siinä oli sentään leveät pientareet. Matka taittui nopeasti ja olimme Siguldassa jo ennen puolta kahtatoista. Siguldassa järjestimme turistitoimiston kautta kotimajoituksen. Majoituksen pitäjäksi osoittautui mukava täti, joka ei kuitenkaan osannut juurikaan saksaa ja englantia sitäkin vähemmän. Onneksi jälleen löytyi muutama yhteisesti tunnettu sana venäjäksi. Saimme myös edellisen päivän kuivatusyrityksistä huolimatta hieman märiksi jääneet pyykkimme ulos narulle kuivamaan (erityiskiitos tädille, joka poissa ollessamme oli sateen alkaessa siirtänyt pyykit sisälle kuivumaan).
	Majoituspulman ratkettua suunnistimme kelkkaradalle testaamaan tätä jugoslaavien 80-luvun alussa rakentamaa itäblokin ihmettä.
	Nelihenkinen bobsleigh-tiimimme (hommasimme paikallisen vahvistuksen ohjastajaksi, jotteivät mahdolliset risteykset aiheuttaisi reitinvalintavaikeuksia) kiitihurjaa vauhtia kumipyöräisellä kelkallaa, vaikkei ohjastaja mikään Sandris Prusis ollutkaan.
	Kelkkamäen jälkeen kävimme vielä tarkastamassa näkymät ylälähtötasalta ja radan ensimmäisten kaarteiden kunnon jalkaisin. Kunto oli tyydyttävä ja näkymät jokilaaksoon kivat.

	Seuraavaksi siirryimme paikalliseen bistroon seuraamaan Brasilian MM-juhlia. Arto ja Sami tosin keskittyivät lähinnä syömiseen. 2-0-lopputuloksen ratkettua lähdimme kiertämään muita Siguldan nähtävyyksiä.
	Osoittautui, että Siguldan linnaan ei päässyt sisään, mutta rauniolinnasta löytyi vastaavasti kiipeilyreitti ylös muurinharjalle. Lopuksi ajelimme vielä köysiradalla joen toiselle rannalle ja kävelimme alakautta sekalaisia polkuja seuraillen takaisin keskustaan ja kaupan kautta (pakollisen päivittäisen jäätelöannoksen kera) majoitukseen. Illalla saimme vielä pienen sana-arvausleikin jälkeen tädiltä kuumaa vettä teetä varten.
1.7.2002, Sigulda-Ligatne, 51,24 km (josta viimeiset 17 km Sami käytti hotelliin tutustumiseen) / 14,7 km/h
	Aamupalaksi täti tarjosi meille maittavan, joskin rasvaisen lounaan: pihvejä, ranskalaisia perunoita, kananmunia ja leipää. Yli jääneet munat ja leivät täti pakkasi vielä mukaamme. Sää oli kostea - eli mitä mainioin metsäpolkujen kiertelemiseen. Totesimme, että Samin kartassa maininta "Difficult to travel" ei ollut aiva tuulesta temmattu. No, pieni mutavellialamäki ja kapean liukas lankkusilta eivät paljoa haitanneet.
	Välillä kiertelimme myös polkua, jonka varrella oli kivoja puuhahmoja. Päätettiin Eestin puolelle palattua käydä pyytämässä Teemestareilta lisää rohelista teetä.
	Lähellä Ligatnea Sami alkoi valitella huonoa oloa. Koska olo ei syömällä parantunut ajoimme lähimpään majoituspaikkaan - Ligatnen kuntoutuskotiin (Lonely Planetin suositukset: "Non-english speaking" ja "Former communist party holiday home"). Kuntoutuskeskus oli luonnollisesti täynnä, mutta pitkällisten yritysten jälkeen yksi vapaa huone sentään löytyi - tosin vanhainkodin puolelta, ei varsinaisesta hotellista.
	Sami jäi hotelliin nukkumaan, mutta Arton kanssa emme olleet vielä tarpeeksi kastuneet, joten lähdimme etsimään karttaan lähelle merkittyä luolaa. Parin tunnin etsiskely osoittautui lopulta epäonnistuneeksi: löysimme vain paljon märkää heinää ja mutaisia rinteitä. Lenkkarit perinpohjin mutaannutettuamme palasimme kaupan kautta (päivä pakollisen jäätelöannoksen jouduimme syömään ulkona sateessa) "hotellille". Söimme vielä paikan kahvilassa ruokaan, joka vei kyllä tehokkaasti ruokahalun, ehkä nälänkin.
2.7.2002, Ligatne-Vaidava, 54, 24 km / 13,3 km/h
	Aamulla Sami oli sen verran parantunut, että uskaltauduimme ajelemaan rauhallista tahtia Cesisiin, jossa pistäydyttiin vaihteeksi linnanraunioilla ja niiden yhteydessä olevassa museossa, jota Lonely Planet kuvasti yksinkertaisesti "extensive". Taisi olla vähän sama juttu kuin meillä - valokuvat eri aikakausien tärkeistä miehistä ja historialliset dokumentit latvian- ja venäjänkielisten selostusten kera eivät oikein avautuneet.

	Cesisin jälkeen valitsimme jälleen "natute trail":n joka ei kuitenkaan tällä kertaa ollut "difficult to travel", itse asiassa oikein mukava. Kävimme jopa ensimmäistä kertaa koko matkan aikana uimassa!

	Iltapäivän sateen lomassa kävimme muutamissa luolissa (tällä kertaa helppoja löytää) ja päädyimme Vaidava-järven rannalle vähän kahdeksan jälkeen.

	Onnistuimme jälleen etsimään aivan uudenlaisen majoituspaikan. Ajoimme kartan perusteella erään kesämökin pihaan, jonne oli merkitty kokonaista kahdeksan majoituspaikkaa. Paikalla olleet ihmiset vaikuttivat suhteellisen yllättyneiltä, mutta näytettyämme talon kuvaa opasvihkosestamme meitä jo tervehdittiin "Oh, are you tourists?". Siihen englannin taito sitten loppuikin, mutta säädön jälkeen saimme kahden hengen huoneen (Arto nukkui makuupussissa lattialla), sekä pääsimme suihkuun, saunaan ja uimaan kokonaishintaan 6 LAT. Hinta-laatu -suhde siis varsin kohdallaan, päivän kokonaiskulut aamiainen mukaanlukien vajaat 6 LAT/kärsä.
3.7.2002 Vaidava-Valga, 78,84km / 19,2 km/h, kokonaismatka yli 1000 km
	Yöllä "vaihteeksi" satoi taas, mutta aamulla onnistuimme bongaamaan taivaalla jopa oudon valoilmiön, jota kai auringoksikin kutsutaan. Valmieraan ajellessa taivas oli toki turvallisesti harmaa ja pilvinen, mutta sää pysyi poutana.
	Päivällä kaatuneitten muistomerkin kohdalla taukoa pidellessä merkillinen valoilmiö näyttäytyi jälleen oudon pitkään, mikä vaivasi mieltämme. Valmierasta ajelimme hyvää kyytiä kohti Valkaa/Valgaa ja Viron rajaa. Valkassa suunnistimme kaupan kautta n. 2 km kaupungin keskustasta sijaitsevalle raja-asemalle, keskustassa olevia kun eivät saaneet käyttää kuin paikalliset.
	Eestin puolelta Sami löysi turisti-infosta bussiaikataulut, jonka jälkeen otimme kaupungin parhaasta (lue: ainoasta) hotellista huoneen. Arton kanssa kävimme vielä syömässä kaupungin parhaassa ravintolassa (tarkastimme myös yhtä lukuunottamatta kaupungin kaikki muut ravintolat, joten arviota voinee pitää luotettavana). Hotelli "Säde" edusti Valmieran sightseeingiltä tuttua "20th century state architecture" -tyylisuuntaa puhtaimmillaan. Sami uskaltautui jopa käymään suihkussa. Arto värjäsi jalkapohjansa vessan lattian maalin sävyiseksi.
4.7.2002, Valga-Tartu, 114,68 km / 20,7 km/h
	Aamulla heräsimme kukonlaulun aikaan ja saatoimme Samin Tallinnaan menevään Taisto-liinidin bussiin. Tämän jälkeen lähdimme itse kohti Otepäätä ja Tartoa - koko retken aikaisin lähtö, noin varttia vaille kahdeksan.
	Ennen Otepäätä löysimme Pühäjärven rannalta loistavan uimapaikan, jossa söimme myös eväitä. Sää yltyi peräti helteiseksi, ja uinti virkisti ylämäkien jälkeen mukavasti.
	Otepäässä pidimme vielä ukkoskuuron mittaisen kahvitauon ja huiputimme Välke-Munamäen. Puut peittivät näkymät ylhäältä pahasti ja kärpäsparvi vei loputkin kiinnostuksesta.
	Tartua kothi ajelimme Hellenurmen kautta, jossa oppaan mukaan piti olla vesiveski. Pienen etsinnän jälkeen vesiveski löytyikin, joskaan minkäänlaista opastusta paikalla ei ollut. Sisään vesiveskiin sentään pääsi kurkistamaan.Tartossa majoituimme Hostel Tähtvereen, joka sopii pyörämatkailijoille mainiosti: samassa talossa oli myös rattapood ja rattakerho.
	Tämän jälkeen lähdimme kaupunkikierrokselle: Tarton katedraali ei ollut enää aivan parhaassa kunnossaan
	Yliopisto sen sijaan oli hyvin kunnostettu.
	Kiertelimme vielä Tarton keskustassa ja kävimme syömässä. Arto ei vieläkään löytänyt avoinna olevaa internetiä.
5.7.2002 Tartu-Nelijärv, 141,77 km (retken pisin päivämatka) / 21,4 km/h
	Aamulla lähdimme hostelilta suoraan eteenpäin kohti Tallinnaan. Ikävät kokemukset isoista teistä ratkaisivat reittivalinnan Jögevan kautta kulkevan pienemmän, mutta vain vähän pidemmän tien eduksi. Sää oli jälleen aurinkoinen ja lämmin, ei tosin yhtä helteinen kuin edellisenä päivänä. Kävimme Tabieveressä uimassa - ensimmäistä kertaa rannalla, jossa oli muitakin uijia kuin me - ja Arto löysi vihdoin internetin Jögevasta. Iltapäivällä saimme jälleen päiväannoksen sadetta ukkosen muodossa. Eikä siinä vielä kaikki, pienen poutaherkun jälkeen rupesikin taas satamaan tasaisemmin.Reissun opetuksia: puolipilvistä Baltiassa: puolet ajasta sataa, puolet ajasta on pilvistä. Kastuttuamme riittävästi ajoimme yöksi Nelijärve puhkekeskukseen. Huone muistutti tyyliltään kommunistipuolueen lomakotia, mutta oli huomattavasti tasokkaampi. Vastaanoton agentti osoitti pyörillemme paikan kellarista 006.
6.7.2002, Nelijärv-Tallinna-Helsinki 82,23 km (Arto)
	Nelijärven aamupala oli koko reissun runsain, seisovasta pöydästä valinnanvaraa riitti. Sitten puskimme vastatuulessa Tallinnaan ilman erityisempiä tapahtumia. Satamasta kotiin kertyi vielä jokunen kilometri, joten kokonaismatkaksi tuli1396,29 km.
Back to travel index
Kuvat Arto Teräs <ajt@iki.fi>, 2002. Teksti Arto Teräs, Sami Itkonen, Mikko Minkkinen, 2002-2003. Redistribution of this document as a whole or any of the pictures individually is permitted in any medium provided this copyright notice is preserved. Last update 30.06.2004.