Balttiarallaa Revolutions

<< Pääsivu || Vol 2: The Two Travellers >>

Vol 1: No Motor?

Perjantai 9.8.2004, Helsinki (Sami 16,48 km, Arto 9,74 km ja Mikko 4,5 km)

Reittikartta (Vol. 1)

I don't think we're in Kansas anymore. Ihan hyvä vaan, koska Kansasissa ei ole evoluutiota.

Matkalla

Törmäsimme laivaan mennessä (autojonossa) Timppaan, tummaihoiseen Geneven natiiviin, joka oli suuntaamassa Stockholmin ja Tanskan etc. kautta Geneveen. Otimme Timpan yhteystiedot ylös. Aiomme pyytää häntä viemään meidät lentokentälle.

Autojonossa puuskutti yksi Mersu. Semmoisia ne itäautot.

Buffetissa ruokaa oli riittävästi (ensisijaisesti) ja se oli hyvää (toissijaisesti). Sami ajoi Harley-Davidssonilla Harmageddonia.

Kolme tärkeintä kriteeriä hyvälle pyöräretkituliaiselle:

• tarpeeton
• tilaavievä
• painava

Uudet pyöräilykengät

Olemme matkalla. Kohta on kaikki kliseet käytetty. Kunhan vain saadaan huomenna rohelista teetä.

Voi hitsi, takalokari unohtui taas himaan. Onneksi Puolassa on korkeintaan puolipilvistä. Puolassa ei kuitenkaan sada vettä, olemme tilanneet metereologisesta laitoksesta auringonpaistetta. Huonon sään sattuessa vaadimme rahat takaisin.

Teestä puhuen, mukana on sekä irtoteetä että pussiteetä. Rohelista on.

Timpan ensimmäinen kommentti kun kerroimme olevamme menossa Geneveen pyörillä: "Jesus Christ". Itse asiassa ihan ensimmäinen lausuma tämä ei ollut. ts. hän ei esitellyt itseään nimellä "Jesus Christ". Keskustelun kulku meni suurin piirtein näin: "To Geneva? By bike? Jesus Christ!" Nimensä hän kertoi vasta myöhemmin laivalla.

Lauantai 10.8.2004, Tukholma-Nynäshamn (83,28 km, 19,1 km/h)

Ei satanut tänään, oli vain pilvistä. Nynäsleden oli hyvin opastettu. Sand-nimisiä paikkoja oli paljon, varsinkin ylämäissä. Ja niitä olikin muutama. Yleiskommenttina mainittakoon, että Tukholma on parempi pyöräilykaupunki kuin Riika.

Hemglass. Be cool, stay cool.

Päivittäiselle jäätelöannokselle opastettiin tällä kertaa jopa äänimerkein. Hemglass-autolla oli tarjolla vain paketteja, joten syötiin sitten jäätelöä alkuruoaksi, banaania pääruoaksi ja jäätelöä jälkiruoaksi. Kun kävi ilmi että ollaan menossa Geneveen asti, niin myyjä äkkäsi oivan mainostustilaisuuden ja antoi meille Be Cool, Stay Cool -avainketjut. Emme kuitenkaan pyytäneet sponsorirahoitusta.

Ajattelimme sponssata puolalaisille Onnenpyörä-kilpailun, juontajana Kim Fluor, joka kysyy "Haluatko ostaa vokaalin".

Nynäshamnissa söimme salaattia, joka oli riittävä ja hyvä. Itse asiassa se riitti niin pitkälle, että seuraavan kerran söimme vasta illalla laivan Food Marketissa, josta ei tosin löytynyt tuoretta kalaa.

Meillä oli neljän hengen hytti konfiguroituna kahden hengen hytiksi. Ruuvimeisseliä luovasti käyttäen olisimme saaneet kaksi muutakin vuodetta käyttöömme, mutta päätimme kortinvedolla sijoittaa yhden henkilön lattialle. Arto voitti.

Ruotsin maaseutu-idyllin keskellä saimme jo ensimmäiset kommentit lipuistamme: "Hyvä Suomi" ja "Moi moi!".

Illalla laiva heilui juuri sopivasti joten Mikko ja Arto menivät laivan elokuvateatteriin katsomaan Master and Commanderia.

Sunnuntai 11.5.2004, Gdansk-Malbork (72,62 km, 16,4 km/h)

Pyörätiellä Gdanskin keskustaan

Puola! Polski. Olemme matkalla ja sama puolaksi. LP-kirja ei osannut kertoa, mitä se oikeasti on paikallisella kielellä. Puola ei aivan ole ihan yhtä huono pyörämaa kuin Latvia, ja Gdansk on ehdottomasti parempi kuin Riika. Muitakin pyöräilijöitä näkyy.

Gdanskissa päätimme Artturi-talon vieressä syödä pubissa. Arto ja Sami ottivat ankkaa, ei varmaankaan samaa vaikka puolikas molemmilla olikin. Mikolla perinteinen puolalainen hötömötö. Itse asiassa emme alkuruokia ole litkineet, emmekä syöneet, koska ne eivät vielä ole tulleet.

Matkalla satamasta keskustaan aloitimme jo paikallisiin tutustumisen: tien vieressä oli kaksi tyttöä jotka myöskin matkalla pyörällä mutta toisesta pyörästä poljin irti. Valitettavasti kierteet olivat hajalla eikä meilläkään ollut varapoljinkampea mukana, joten korjaaminen jäi yritykseksi. Noin tuntia myöhemmin Gdanskin keskustassa törmäsimme kuitenkin samaan tyttöön uudestaan ja pyörä oli jo kunnossa. Muuten kommunikointi oli vähän hankalaa kun emme osanneet paikallista kieltä. Nimen olisi tietty voinut kysyä.

Näkymä Neitsyt Marian kirkon tornista

Pyöräkorjausten jälkeen etsimme turisti-infon, joka yllättäen löytyi keskustasta. Kävimme myös Neitsyt Marian kirkossa (johon Lonely Planet oli saanut mahtumaan kerralla 25000 henkeä) ja kiipesimme 408 askelmaa ylätasanteelle maisemia ihailemaan. Kiltti lipunmyyjäsetä vahti sillä aikaa pyörälaukkujamme ja kysy lopuksi: "Suomi?".

Tarkastimme myös Euroopan suurimman keskiaikaisen kraanan, mutta se ei kukkunut.

Tässä vaiheessa olimme syöneet alku- ja pääruoat. Ankkaa oli paljon, nälkä melkein lähti. Seuraavaksi saimme jälkiruoat. Arto, joka lähti tutustumaan Artturi-sedän taloon, saa syödä jäätelöä. Me muut söimme, öh, jotain muuta.

Hyvässä kertomuksessa on aina paljon takaumia.

Difficult to travel

Puolan pyörätiet osoittautuivat tosiaan varsin mainioiksi. Gdanskista lähtiessä oli aluksi hieman hankalaa tietyötä ja laatoitusta, mutta sitten löysimme valtatie 7:n pätkän, joka oli kokonaan omistettu pyörätieksi ja autot oli ohjattu kiertotielle. Hieman tie tosin vielä oli keskeneräinen. Wislan ylittävällä sillalla oli myös pieniä esteitä. Difficult to travel, mutta ei kuitenkaan nature trail. Arto lopetti valokuvaamisen vartijan kainon pyynnön jälkeen.

Tämän jälkeen painelimme pikkuteitä Malborkiin paikallisten ihmetellessä menoa ja koirien haukkuessa pihalla. Osasyynä vauhtiin oli ehkä takana väijynyt musta sadepilvi, jonka kuitenkin ovelasti harhautimme. Malborkiin päädyimme ysiltä ja valitsimme majoitukseksi Pokoje Gościnne Szarothan, miellyttävän kartanohenkisen hostellin. Hintaan 65 zlotya / 3 hengen huone.

Sanomattakin on selvää, että sunnuntaina saimme tämän reissun toisen uuden pyörämaan. Mikon uutuudenkarhea pyöräopas johdatti meidät lähes suorinta reittiä Gdańskista Malborkiin.

Maanantai 12.7.2004, Malbork-Grudziadz (93,27 km, 18,2 km/h)

Maanantaiaamuna ennen hostelista poistumista kävimme Malborkin linnassa (née Marienburg). Linnassa eksyimme sujuvasti puolalaisesta oppaastamme, joka ei osannut pitää suutansa kiinni. Tornikierros oli erinomaisen hyvin opastettu, koska itse opas ei ollut mukana pilaamassa tunnelmaa (kyseessä eri opas kuin pari riviä sitten). Lisähuomiona mainittakoon että opastus toki kuului hintaan. Löysimme tiemme takaisin huoneeseen, josta alkuperäinen opas kadotti meidät.

Wislan lossi

Malborkin jälkeen tien päällä päätimme jättää bussipysäkillä kyhjöttämisen sikseen sateen toiveessa. Valintamme palkittiin, sillä kohta ropisi tuutin täydeltä. Mikäs siinä, kastumaanhan tänne on tultu. Mikon mielestä tämä oli hölmöä.

Matkalla ylitimme Wislan lossilla, joka oli hyvin hiljainen. Syykin selvisi, sillä ohjaajasetä (yksi niistä monista lossilla) kertoi häkkyrän seilaavan rantojen väliä joen virtauksen voimalla. Miekkonen kyseli myös määränpäätämme, Praha ja Genève eivät kertoneet mitään, mutta Wroclaw kirvoitti kommentin "By bike? No motor?" Totesimme myös, että lossi oli pyöräilijälle sopiva ekologinen ajoneuvo.

O-kirjaimella alkavassa kylässä juttelimme niitä näitä bussipysäkin spurgujen kanssa ennen liitämistämme Puolan kauniin maaseudun/kaupungin/maaseudun/jne. halki kohti G-kirjaimella alkavaa kaupunkia, joka voisi haluta ostaa vokaaleja. Hotelliin saavuimme puoli kymmenen kypsään aikaan ja veimme pyörät pyöräparkkiin 10 zlotyn hintaan per cykkeli. Otimme hotellista 1+2 hengen huoneet.

Tiistai 13.7.2004, Grudziadz-Torún (90,06 km, 15,5 km/h)

Tiistaiaamun aamiainen oli kohtuullinen. Hotellin täti laukaisi "Oh my God!" kuullessaan määränpäämme, ei tosin kovin spontaanisti.

Hotellista lähtiessä taas satoi, joten ainakin siinä mielessä matka on tähän mennessä sujunut erinomaisesti. Kaupan vieressä jopa joku paikallinen kommentoi mainiota pyöräilysäätä. Koko loppupäivänä sitten ei satanutkaan, outoa.

Edellä kerrotusta huolimatta aloitamme tiistaipäivän selostamisen sitaatilla eräästä tunnetusta ja luotettavasta Puolaa kuvaavasta oppaasta:

"Poland is one of Europe's largest sources of industrial waste" ¹

Ruuhka-aika kylätiellä

Aamun valjetessa aiemmin tarkemmin nimeltä tuntematon G:llä alkava kaupunki oli saanut nimekseen Grudziadz (vokaalit kustannettu EU:n kehitystuella). Aiempi kertomuksen etuuntuma kuvaa hienosti aamun tunnelmia, kun aamupalan, pienen pyörien putsailun ja Lidlissä käynnin jälkeen pääsimme matkaan kohti Torúnia. Karttakirjan lupaileman pikkutien löytäminen osoittautui jälleen toivottomaksi tehtäväksi (surkeita kirjantekijöitä, eihän se ole kuin vasta 12v vanha), joten ajelimme jälleen keskikokoisia pikkuteitä eestaas. Lopulta löytyi melkein oikeakin tie.

Parin tunnin ajon jälkeen löysimme hyvän piknik-paikan, johon sisältyi myös lehmä. Nautimme lounaan ja lehmäkään ei pahastunut, vaikka söimme jogurttia. Piknikiltä jatkoimme valtatie 1:lle ja sitä pitkin rekkojen pakokaasuissa Torúniin.

Torúnissa harhailimme ensin hetken hostelia etsimässä, mutta päätimme pian suunnistaa keskustaan kysymään turistitoimistosta lisäojeita. Ei erityisen palvelualttiilta tädiltä irtosi kuitenkin kartta, josta sijainti selvisi.

Seuraavaksi lähdimme Kopernikuksen luo kylään, mutta hän ei kuitenkaan ollut kotona. Hän oli kyllä jättänyt kotinsa oveen lapun, jossa ilmoitti olevansa seuraavan kerran tavattavissa keskiviikkona klo 12:00.

Torunin linnan muureilla

Samin ehdotuksesta lähdimme ajamaan rantabulevardia, joka olikin oiva idea, koska siten paikallistimme Torúnin päänähtävyyden, joen toisella puolella olevan linnan. Päättelimme sen olevan Kopernikuksen kesämökki, mutta ei häntä näkynyt sielläkään. Sen sijaan linnassa oli kiva ruohopäällysteinen muuri, jonka päälle pääsi kiipeämään portaita pitkin. Arto kaivoi vielä viereisellä nurmikentällä lasinsirun ulos pyörän renkaasta ja vaihtoi sisäkumin paremmin ilmaa pitävään malliin.

Linnassa ei ollut ravintolaa, joten palasimme Torúnin keskustaan etsimään ruokapaikkaa. Samalla otimme joitakin valokuvia keskustan rakennuksista, jotka nekin olivat varsin hienoja. Syömään päädyimme U Soltysa -nimiseen paikkaan, jossa tilasimme seuraavanlaisia ruokia:

Pierogi:

• Micha pierogów softysa (z kapusta, z miesem, ruskie) 15 szt

Polewki:

• Tatrzánska tai siis sitä ei ollut joten Mikko valitsikin Zurek:n
• Kwaśnica
• Rybna Kaszubska

Arto vaihtaa kumia

Mięsne jadtó:

• Mięsa na dziko z ziemniakami pieczonymi
• Wereszczaki

Danik ryb:

• Sandacz zapiekamy z kasza gryczana

Alkohole:

• Piwo jasne - duże (x2)
• Wino

Odotamme jännityksellä mitä tulikaan tilattua.

Torunin katukuvaa

Tilaus saapui varsin ripeästi ja täydensimme sitä vielä myöhemmin toisella Wino:lla. Palvelu oli hyvää joten jätimme jopa tippiä.

U Soltysassa ei ollut tarjolla jälkiruokaa, joten siirryimme kaikkine kamppeinemme viereiseen vähän hienompaan italialaispaikkaan. Henkilökunnan pokka piti oikein hyvin vaikka pyöräilysortseihin sonnustautunut ja Suomen lipuin varustautunut tiimimme ei tainnut edustaa tyypillisintä asiakaskuntaa. Saimme jopa alkuun ilmaiset aperitiivit, sitten tilasimme jäätelöä ja Mikko valitsi portviiniä. Jouduimme tosin tyytymään kakkosvaihtoehtoon mutta Samin syntymäpäivää tuli kuitenkin juhlistettua asianmukaisesti.

Keskustasta suuntasimme hosteliin, jonka nimi oli lyhyesti ja ytimekkäästi Fort IV. Saavuimme perille vähän ennen kymmentä, eli jäi reilusti tunti varaa ennen kuin koirat lasketaan vapaaksi ja liikkuminen on omalla vastuulla. Tästä oli kyltti jopa englanniksi kätevästi sisäpihalla. Hostelin setä ensin hiukan mutisi mutta otti sitten rahaa vastaan ja ohjasi meidät huoneisiimme, toinen (1hh) linnakkeen pohjakerroksessa ja toinen (2hh) kellarissa. Isommissa huoneissa oli aidon näköiset kasarmisängyt. Itse jouduimme tyytymään hiukan modernisoituihin versioihin. Pyöräkellari oli erinomaisen hyvin varustettu, siellä oli mm. pöytiä, tuoleja ja flipperi. Pyöriä olisi mahtunut vaikka kymmeniä, tällä kertaa omamme olivat kuitenkin ainoat.

¹ Lonely Planet, Poland, s. 31

Keskiviikko 14.7.2004, Torún-Gniezno (115,49 km, 18,2 km/h)

Lähipuolustus hostelin sisäänkäynnillä

Keskiviikko alkoi kuumalla suihkulla linnakkeen jääkylmässä kellarissa. Bonuksena suihkuun sisältyi ikkunanäkymä vallihaudan pohjalle.

Suihkun jälkeen Arto ja Mikko tarkastivat hostelin lähipuolustuksen. Vallihaudan, muurien ja koirien lisäksi puolustuksen muodostivat tykistö (3 kpl) sekä kranaatinheitin. Pääpihalla olevat armeijan autot olivat vanhempaa mallia. Puput ja vuohet oli aseteltu sotilaallisen täsmällisesti vastustajaa hämäämään.

Torúnin aamupalaksi valitsimme sopivan viileän paikan rantabulevardin varrelta. Omat eväät edelleenkin. Matkalla Torúnista Gnieznoon näimme myös oudon valoilmiön taivaalla, suurin piirtein samaan aikaan kun poikkesimme luonnontilaisessa wc:ssä.

Industrial waste -hiihtohissi

Vuosikertakarttakirjamme (vintage '92, hinta vaatimattomat 118000 zlotya siihen aikaan) johdatti meidät asiantuntevasti Gnieznoon. Matkan varrella ohitimme hevosvetoiset kärryt mallia viime vuosisata ja kävimme Mogilnossa kakkukahvilla (kahvinmurujen sekaan oli saatu vähän vettäkin väleihin, Samin capuccino oli ok) ja ostamassa puolalaisia kirsikoita (3 ZL kilo).

Pakośćin jälkeen tien (ja viereisen järven) ylitti kilometrien pituinen kuljetuslaite, jossa Industrial Waste siirtyi tehtaasta toiseen kuin hiihtohississä. Tien varressa kuljettimen alla oli lehmäkin ihmettelemässä kompleksia.

Gnieznossa majoituimme paikallisen lääketieteellisen yliopiston asuntolaan (Internat Medycznego Studium Zainodowego). Kyseessä oli oikeastaan kaksi kahden hengen huonetta yhteisellä WC:llä, mutta toisesta huoneesta teimme yhdistetyn pyörävajan majoittamalla pyörät sinne Arton seuraksi.

Illalla kävimme vielä Gnieznon keskustassa syömässä maittavan illallisen - jälkiruoaksi tietysti jäätelöä.

Torstai 15.7.2004, Gniezno-Gostyn (112,01 km, 20,2 km/h)

Gnieznon torilla

Asuntolassa ei myöskään tarjottu aamiaista, mutta tällä kertaa olimme varautuneet asiaan ja söimme aamiaisen huoneessa. Sightseeing-kierros alkoi Gnieznon keskustorilta, jossa lämpömittari näytti 14.2°C klo 9:06. Sami meni turisti-infoon, kahvilaan ja postikortteja ostamaan, Mikko ja Arto ihmettelemään kirkkoa.

Rakennus oli ilmeisesti vajaan tuhannen olemassolovuotensa aikana tuhoutunut useampaankin otteeseen, mutta eräs pariovi 1100-luvulta oli vielä jäljellä. Sen nähdäkseen piti kuitenkin muodostaa kahden hengen ryhmä ja vuokrata opas 21 zlotylla. Opas yllättäen puhui jopa englantia. Kirkon tornissa oli jälleen paljon portaita ja tutun harmaat näkymät yli kaupungin, säähän oli puolipilvinen.

Kirkkovisiitin jälkeen kävelimme (nyt Samikin mukana) Puolan historiasta kertovaan museoon. Liput maksoivat yhteensä 14,50 ja tällä kertaa hintaan kuului peräti kaksi opasta ja yksi vartija. Oppaat viittilöivät meidät innokkaasti kellarikerrokseen, jossa oli varsin hyvin tehty videosta, selostuksesta ja näyttelyvitriineistä koostuva esitys, meille kolmelle se laitettiin pyörimään englanniksi. Museo oli itse asiassa varsin sopivan laaja, rakennuksen ulkoasusta etukäteen arvelimme, että esineitä on hämyisissä huoneissa suunnaton määrä.

Piknikillä jalkapallokentällä

Gniezno oli nähty puoleen päivään mennessä ja lähdimme ajamaan kohti etelää. Päivittäinen sadeannos jäi varsin niukaksi, edes sadetakkia ei tarvittu. Tai no tarvittiin sitä lämpimänä pysymiseen jalkapallokentällä vietetyn piknikin aikana. Futishullu Mikkokin totesi, että taisi olla ensimmäistä kertaa jalkapallokentällä piknikillä. Välipalaa syötiin myös muutamaa tuntia myöhemmin Srodassa terassilla. Illalla taivas meni jotenkin rikki, ilma lämpeni ja Artokin uskaltautui ajamaan ilman collegepaitaa. Lämminverikkömme Sami oli selvinnyt t-paidassa ja shortseissa koko päivän.

Vastatuulesta huolimatta ehdimme ajaa Gostyniin asti ja pienen etsiskelyn jälkeen löysimme varsin mainion hotellinkin. Ajoimme pyörillä keskustaan ilman matkavarustusta, tuntui ihan oudolta. Kylä oli varsin kuolleen oloinen ja ravitsemusliikkeiden valikoima aneeminen, päädyimme Texas Pizza -nimiseen paikkaa, jonka pizzat olivat maultaan ok ja kooltaan vähintään riittävän suuret.

Perjantai 16.7.2004, Gostyn-Wroclaw (114,53 km, 17,3 km/h)

Gostynin hotelliin kuului aamupala, joka alkuun vaikutti niukalta: kahvin ja teen kanssa pelkkää leipää. Niinpä haimme omat jugurtit ja hedelmät huoneesta, jonka jälkeen saimmekin lopulta lisukkeita ja ruhreieria.

Aamupalan jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa. Sää oli puolipilvinen.

Päällystetty lampi

Seuraavaksi listaamme TOP5 Puolan maaseudun ja kaupunkien erikoisuudet:

1. Päällystetyt lammet ja purot. Toistaiseksi on vielä epäselvää tuleeko lammen pintaan lommo, jos siihen heittää kiven
2. Laatoitetut pyörätiet (erityisesti laatoituksen taso) (jostain syystä puolalaiset ehdottomasti haluavat ajaa kaupungeissakin pyörällä pieniä hiekkapolkuja upeilla maastopyörillään sen sijaan, että rakentaisivat pyöräteitä teiden varsille)
3. Viisi henkeä Polski Fiatissa
4. Lehmät teiden varsilla, vapaina pitkin pientareita juoksentelevat kanat ja joka pihalla haukkuvat koirat
5. Erikoiset pyörätiemerkit, katso kuva.
   
   Myös tyttö ison punaisen tikkukaramellin kanssa -merkki sekä erilaisia onnettomuuksia kuvaavat merkit (auto törmää toiseen autoon, ihminen juoksee autoa pakoon ja auto törmää savuavaan junaan) ovat tulleet tutuiksi, eli tyyliin Fight Club.

Strutsifarmarin eväät

Krobiassa neuvoimme ohikulkeville paikallisille, kuinka pyörällä pääsee parhaiten Wroclawiin. Miejska Górkassa taas tapasimme strutsifarmarisedän, jonka kanssa juttelimme sujuvasti saksaksi. Jutustelun jälkeen hän lahjoitti meille pullat, 10 munkkia, kääretortun, hedelmäkakun ja tietysti vielä pullon Napoleon-konjakkia (Mon Bijou). Sedän kommentti ilmoitukseemme, että aiomme tänään ehtiä Wroclawiin asti oli:"Mmm... Probleme."

Sedän lähdettyä alkoi vaihteen vuoksi satamaan, joten setä palasi tietenkin vielä takaisin ja yritti houkutella meitä yöksi farmilleen. Torjuimme tarjouksen ja lähdimme sateeseen peseytymään (shampoo unohtui hiuksista).

Trzebnicassa kävimme syömässä yhdistetyn lounas-päivällisen. Sää oli lämmennyt sen verran, että uskaltauduimme Kasteljna-ravintolan ulkoterassille varjon alle ajoittaisesta sateesta huolimatta. Ravintolan pitäjä ei selvästikään aivan ymmärtänyt valintaamme.

Trzebnicasta otimme tien, joka ei johtanut opasteiden mukaan mihinkään; itse asiassa koko suoraan eteenpäin meno piti olla pois käytöstä. Kovasti vain tuntui autoja samaan suuntaan kanssamme matkaavan, ja määrä lisääntyi koko ajan pientareen kadottua muutaman kilometrin jälkeen.

Wroclawissa ensimmäinen majoitusvaihtoehto - Lonely Planetin toinen Youth Hostel - oli täynnä ja toinen vaihtoehto - Teachers' Hostel - kokonaan pois käytöstä. Niinpä Mikko yritti soittaa seuraavaan paikkaan ja päätyi vahingossa turistitoimistoon, joka yllättäen olikin auki. Niinpä kävimme hakemassa turistitoimistolta apua ihan paikan päältä ja pääsimme majoitukseen Hotel Savoyhin.

Hotellissa saimme vaihteen vuoksi ihan tavallisen kolmen hengen huoneen. Pyörille ei löytynyt paikkaa, joten ne pääsivät huoneen eteiseen, jossa olikin juuri sopivasti niille varattu tila.

Natiiveja Wroclawissa

Sami jäi hotellille nukkumaan ja Arto ja Mikko päättivät tehdä vielä tutustumiskierroksen Wroclawin yöelämään, perjantai kun oli. Turistitoimiston täti auttoi jälleen avuliaasti menomestojen kartoittamisessa vaikka paikka oli oikeastaan jo kiinni menossa. Pienen kaupunkikierroksen jälkeen päädyimme Jazz-klubille, joka ei ollut mitenkään erikoinen, mutta sentään yhden oluen/drinkin arvoinen (paikan nimi oli muuten Jazz Klub Rura). Seuraavaksi päätimme käydä vielä Artystassa, jossa piti olla Jam Session Rockowo-Bluesowa. Turisti-infon merkitsemästä paikasta löytyi pieni baari, josta saimme oluet (4zl kipale), vodkashotit (5cl ja vähän ylikin samaan hintaan) sekä paikallisia pöytäseuraksi. Seura oli sen verran ok ja englantikin taipui hyvin, että lähdimme Miken, Pavelin ja kolmannen tyypin mukana jatkopaikkaan (Huom! Guided tours only, paikan nimi ja sijainti jäävät vain virallisten oppaiden tiedoksi). Syvälliset keskustelut saksalaisista ja venäläisistä eivät johtaneet konkreettisiin lopputuloksiin, mutta saimme sentään opetettua hyvän valikoiman suomen alkeita: "olut", "kippis", "meille vai teille?". Illan päätteeksi ajelimme taksilla hotellille - taksimatkan hinnaksi kertyi 7,10zl, jonka niukin naukin pystyimme selvittämään.

Lauantai 17.7.2004, Wroclaw-Ziebice (65,44 km, 18,3 km/h)

Lauantaiaamuna ei-niin-aikainen herätys. Aamiaismenuja löytyi 12 erilaista, kolmella eri kielellä. Osassa kurkkua oli 10g, toisissa 15g tai jopa 20g. Myös munien kypsyysaste vaihteli menuittain. Yhteistä kaikille oli groszyn tarkkuudella lasketut hinnat (10g kurkkua oli 0,17zl, 15g 0,25zl jne.) ja tasan 10,00 zlotyn hinta.

Iso maalaus ulkoapäin

Aamupalan jälkeen suunnistimme isolle maalaukselle varaamaan liput 12:30 kierrokselle (Guided tours only). Asiaan tarkemmin perehtymättömille tiedoksi: kyseessä on siis one of the largest teutonic medieval paintings in Silesia, eli tuttujen kesken Racławice Panorama. Tsekkasimme pikaisesti vielä Katynin metsän muistomerkin (22.000 neuvostoliittolaisten tappaman puolalaisen muistoksi) Panoraman takana ja palasimme turisti-infon kautta hotellille tekemään check-outin ja kamat kantoon - siis pyörän päälle.

Maalaus oli iso, 114*15m, 360 asteen kuvakulmassa.

Wrocławin laitamilta löytyi vanhan tutun Champion-ketjun kauppa, joten kävimme tietysti siellä ostoksilla. Sami tosin unohti ostaa patonkia. Mikko puolestaan halusi omalta osaltaan tukea monikansallista ruokatuotantoa hakemalla mäkkärin Drive-Inistä jäätelön ja kokiksen.

Matkaan Sudeetteja kohti päästiin n. puoli kolmen maissa. Sää oli outo: aurinko paistoi ja lämpötilakin luultavasti ylitti 25°. Päivittäinen sadeannos jäi kokonaan saamatta. Sami saikin jonkinlaisen pienen auringonpistoksen ja odoteltiin iltapäivällä jonkin aikaa varjossa kortteja kirjoitellen ja ajeltiin illalla Ziebiceen.

Ziebicen paras ja ainoa hotelli

Ziebicessä majoituttiin kaupungin parhaaseen hotelliin, jossa kolmen hengen huone sisältäen aamupalan maksoi 130zl. Pyöräkellari oli jälleen hyvin varusteltu sisältäen mm. elokuvateatterin. Keskustan ravintolat olivat kaikki jo kiinni vähän ennen yhdeksää (tai no kaljaa olisi saanut), hotellin ravintola sentään tarjoili vielä pizzoja, vaikka varsinainen keittiö oli siinäkin jo suljettu.

Puolan maanteistä voisi vielä sanoa yleisesti, että joistain kehnohkoista pätkistä huolimatta ne ovat olleet paremmassa kunnossa kuin odotimme ja autot antaneet tilaa yllättävän hyvin. Rekat jäävät yleensä odottamaan kohtaa, jossa ei ole vastaantulijoita tai koukkaavat sen verran reilusti keskitien puolelta, että vastaantulevissa autoissa saatetaan olla enemmän hädissään kuin me. Muutamia läheltä ohittajia (lähinnä henkilöautoja) on toki ollut, mutta ei yhtään varsinaista vaaratilannetta ainakaan vielä.

Voimmekin siis vaihteeksi lopettaa päivän sitaattiin:"Poland is not a bad place for cycling"¹

...vaan emmepäs lopetakaan, munkinsyömiskilpailun voitti Mikko (4 munkkia), Samin viimeinen munkki

sijoitettiin WC:n roskakoriin, lukuunottamatta suurinta osaa sokerikuorrutuksesta, joka jätettiin märkänä länttinä huoneemme pöydälle siivoojan viihdykkeeksi.

J.K. Se maalaus tosiaan oli aika iso.

J.K.2. Ei sitten enempiä jälkikirjoituksia. Tv: päätoimittaja.

T
 ä
  m
   ä
s
 i
  v
   u
j
 ä
  t
   e
    t
     t
      i
       i
        n
v
 a
  h
   i
    n
     g
      o
       s
        s
         a
t
 y
  h
   j
    ä
     k
      s
       i

¹ Lonely Planet, Poland, s. 108.

Sunnuntai 18.7.2002, Ziebice-Radkow (70,59 km, 17,6 km/h)

Pyöräilijöitä reissulla on näkynyt aika paljonkin, harvalla on kylläkään kypärää ollut päässä. Meilläkin kypärää on tarvittu lähinnä pyörän suojaamiseksi, kun ajopeli seisontatilanteessa kaatuu (kyse lähinnä Samin labiilista asetelmasta). Olemme harkinneet pyöräilyhaarniskan hankkimista "the largest Teutonic medieval gothic bicycle harness".

Loivaa ylämäkeä kohti Sudeetteja

Sää on lämmin. Olemme jo päivän alussa käyttäneet aurinkorasvaa (emmekä pelkästään Apres Solairea). Second Breakfastin söimme hobittien tyyliin Kaminiec-Zabkowickissa, joka on paikallinen metropoli. Niin isoja ovat paikalliset kaupungit, että ne ovat yhdistyneet jättimäiseksi kaupunkiverkostoksi, niin ettemme ole maaseudulla olleet lainkaan - lehmiä on näkynyt varsin vähän. Metro ei ollut sunnuntaina auki.

Mitä tapahtuukaan seuraavassa jaksossa? Jatkuuko puolipilvinen sää? Pääsevätkö erratic boulderit jälleen pakoon? Paljonko kello on? Mitä on kobus? Tämän kaiken ja paljon muuta voit lukea seuraavasta jaksosta, jonka nimi on "Maanantai 19.7.2004".

Nyt palaamme kuitenkin vielä sunnuntain tapahtumiin, vaan emmepä palaakaan. Vastauksena kobus-kysymykseen: Se ei ole mitään, mutta "kubuś" on mehua. jota olemme joskus litkineet.

Mustikoita

K-Z:n second breakfastin jälkeen valitsimme Samin toivomuksesta Laśkowkan kautta kulkevan maisemareitin kohti Klodzkoa. Maisemia ei kuitenkaan valitettavasti löytynyt. Sami tosin tutustui ylämäen luontoon hieman tarkemmin taluttamalla pyörää koko mäen.

Alamäkeen valittavissa oli kolme optiota

1. Hidas - jarruttaen
2. Rauhallinen - ilman jarruja
3. Reipas - mahdollisimman paljon lisävauhtia polkien.

Arto ajoi melko rauhallisesti, muut hidastelivat. Mäessä oli hyviä möykkyjä, ja paljon.

Klodzkossa ajelimme turistitoimistolle, joka luonnollisesti oli kiinni. Mutta ei hätää, apuun kiirehti paikallinen pyöräilijätyttö Monika, joka ei tarkaan tiennyt linnakkeen aukioloaikoja, mutta sen sijaan tarjoutui järjestämään pyörillemme majoituksen läheisestä pubista. Mikäs sen parempaa! Paikallisista nähtävyyksistä saimme myös hieman lisävalaistusta, joskin Monika kertoi itse pyöräilevänsä lähinnä vain Tšekissä ja Itävallassa.

Näkymiä Klodzkon linnakkeelta

Pyörät jäivät siis pubiin parille ja itse suunnistimme maanalaiselle. Kävelimme maanalaisen päättäriltä päättärille - keskustasta linnakkeelle siis. Ohessa Klodzkon metrokartta:

Kuten kuvasta näkyy, linnakkeen maanalainen tunnelisokkelo oli peruslinjaa selvästi mielenkiintoisempi, siispä sinne. Linnake itsessään oli varsin perinteinen (muureja, näköalatasanne, muureja, II maailmansodan muistolaattoja ja esityksiä, lisää muureja), mutta sujuvalla puolan kielellä opastettu 40-minuuttinen tunnelikierros oli sitäkin mielenkiintoisempi. Jos opastuksesta olisi vielä jotain ymmärtänyt, kierros olisi voinut olla jopa kiitettävän arvion veroinen. Harkitsimme myös vakavasti lamppujen hakemista ja eksymistä vahingossa 40km tunneliverkostoon. Aika poikia kaivamaan tunneleita nuo klodzkolaiset.

Mon Bijou

Tutustuminen Klodzkoon päättyi ruokailuun pyörä-pubin viereisessä ravintolassa. Leivästä ei veloitettu erikseen ja kawa mrozonow on eiskaffee (ei sisällä muruja).

Klodzkosta lähtiessä taivalle oli alkanut kertä tummia ukkospilviä. Pitkään (toista vuorokautta) jatkunut hellejakso oli siis päättymässä. Matkalla Radkowiin saimmekin päivän pakollisen annoksen sadetta - surkean vähän tosin. Niinpä päätimme uhmata sateen jumalia ja leiriytyä teltassa Radkowin lähellä Zalew-järven rannalla. Toistaiseksi retken edullisin majoitus, teltapaikka 5zl hengeltä + suihku 3zl hengeltä. Vaikka järvi ei ollutkaan leväpäällysteinen, niin mutapohja ei silti houkutellut uimaan samean veden sekaan. Niinpä siis suihkuun ja suihkun päälle teetä Samin kaasuhellalla kuumennetusta vedestä, Myös hedelmiä, keksejä ja kakkua löytyi, mutta konjakki jäi yhä korkkaamatta (Sami ja Arto säästelevät tuliaisiksi Geneveen...). Sitten yöpuulle ja sadetta odottamaan.

Maanantai 19.7.2004, Radkow-Kudowa (34,63 km, 13,8 km/h)

Odotus palkittiin kello viiden jälkeen, kun ukkoskuuro pyyhkäisi campingin yli ja kasteli mukavasti maastoa ja telttaa.

Teltta on vielä hieman märkä

Sami nousi pirteästi ylos heti kuuden jälkeen sateen loputtua. Arto tuli perässä parikymmentä minuuttia myöhemmin ja Mikon kömpiessä ulos teltasta oli tee jo valmiina. Tällä kertaa saatiin rohelista teetä ja aamiainen oli muutenkin runsas. Tuoreita mansikoita tosin ei ollut.

Jatkoimme tutkimuksiamme pyyhkeiden kuivamisnopeudesta sijoitettaessa ne pyörän päälle kuivamaan. Tulos oli melko heikko, pyyhe oli noin 242% märempi kuin illalla. Ilmeisesti ajoviiman puute vaikutti asiaan.

Pääsimme matkaan kohti Góry Stołowea puoli yhdeksän jälkeen. Sami valitsi jälleen etenemismuodoksi pyörän taluttamisen, tosin ei nature trailia vaikka sitäkin harkittiin. Karlowissa käytiin lounaalla, yritettiin parhaamme mukaan tilata annoksia, joiden nimiä ei ymmärretty, mutta saatiin kuitenkin aika perusruokaa. Arto sai jälleen isoimman annoksen.

Szczeliniec Wielkillä

Karlowista pääsi vanhoja 1700-luvulla rakennettuja portaita ylös kukkulalle, jossa oli hassuja kiviä. Kivet olivat sen verran hassuja, että kannatti kyllä käydä. Joillain oli nimetkin, "Devil's kitchen" oli erityisen hieno. Osa labyrintin väylistä oli tukittu aidoilla, mutta Arto ja Mikko löysivät sentään useita kivoja kapeita välejä, joista osa päättyi umpikujaan. Sami taisi suosia leveämpiä, enemmän kansoitettuja reittejä. Emme siis olleet yksin, itse asiassa ihmisiä oli aika paljon.

Takaisin palatessamme pyyhetutkimukset olivat edenneet sen verran, että pyörän päälle ravintolan eteen sijoitettu pyyhe (Sami&Mikko) oli kuivempi kuin ravintolan jalkapallopelin alle repun kylkeen tiiviisti pakattu pyyhe (Arto).

Vuorelta alas tullessa Sami päätti lähteä tiedustelemaan Kudowa-Zdrojn maastoa (ks. liite 1: Kartta Kudowan sijainnista keskellä Eurooppaa). Matka alas K-Z:aan oli vauhdikas. Majapaikaksi valittiin SMS-äänestyksen perusteella Willa Sanssouci (=ei huoli en français), jossa appartement maksoi 180 zlotya, lähes ilmainen siis. Kokolattiamatolla oli hyvä säilyttää päivän likaamattomia pyöriä.

Polku Bledne Skalylla

Arto ja Mikko taas lähtivät jahtaamaan loppuja Erratic Bouldereita Bledne Skalylta. Ylämäki Blednelle oli jyrkähkö, mutta ei toki sentään tarvinnut pienintä vaihdetta käyttää (Arto kyllä käytti, mutta Artolla onkin tuommoinen maantiekiitäjä).

Mäen päällä oli vaikuttava keskittymä Erratic Bouldereita. Ilmeisesti ne ovat laumaeläimiä ja kerääntyvät yhteen paikkaan. Kokonaisuutena Bledne oli vaikuttavampi paikkana kuin Góry Stołowe, joskin kohtalaisen samantyyppinen. Stołowen Teufels Küche lumisine pakastimineen tosin vei yksittäisenä paikkana voiton.

Risti Skansenilla

Paluumatkalla Bledneltä otimme pikkutien läheiseen Skanseniin, joka kuitenkin oli kiinni. Ulkopuolelta sepänpajan pihapiiri oli kyllä ihan kiva. Skansenilta ajelimme Kudowaan tapaamaan tiedustelujoukkueen.

Illalla kaikki järkevät ruokapaikat olivat kiinni, joten menimme kreikkalaistyyppiseen Amfora-ravintolaan syömään puolalaistyyppistä ruokaa. K-Z oli liian turistipainotteinen meidän makuumme, joten emme jääneet hengailemaan kaupungille.

Maanantain virallisten mittarilukemien ohella arvoimme seuraavat lisämittarilukemat: 34,99km, 13,9km/h (Mikko) ja 26,99km, 10,3km/h (Sami)

Tiistai 20.7.2004, Kudowa-Ostrá Kamen (126,65 km, 21,0 km/h)

Tiistaiaamun aamiainen oli ensimmäinen majoituspaikan tarjoama buffet-aamupala. Valikoima ei ehkä ollut runsas, mutta syötävää onneksi riitti. Aamupalan aikana kirjoitimme Monsieur Juslixille kortin täydellisellä puolan kielellä. Emme tienneet, miten "haluatko ostaa vokaalin" kirjoitetaan, joten jätimme sen pois. Opiskelimme kuitenkin puolan alkeet juuri sopivasti ennen maasta lähtöä.

Aamulla ehdimme juuri sopivasti klo 9:30 pääkallokappelille, jossa ei saanut valokuvata, viereisessä putiikissa kulutimme viimeiset zlotyt ostamalla mm. pelikortteja ja Puola-tarrat pyöriin.

Tšekki kutsuu!

Sitten Tšekkiin! Uusi maa, uudet kujeet, outo kieli (itse asiassa tšekki on aika lähellä puolaa).

TOP5 eroavaisuutta Puolasta Tšekkiin siirryttäessä:

1. 1. Polski-Fiatit vaihtuivat Skoda-mobiileiksi
2. 2. Auringonkukat söivät lehmät
3. 3. Lampien päällysteet puuttuvat
4. 4. Puolassa sataa vettä ja on vastatuuli, Tšekissä paistaa aurinko ja on myötätuuli
5. 5. Ravintoloissa koristeservetit vaihtuivat oikeisiin servetteihin, joita voi käyttää servetteinä

Samin pyörälaukku kaipaa teippausta

Tšekin puolella pääsimme heti myötätuuleen ja lievän alamäen avustamana testaamaan pyörien nopeuskestävyyttä. Arto pääsi 71km/h, Sami 70km/h; näihin piti jonkun verran polkea. Muutenkin matka sujui joutuisasti Prahan suuntaan, mitä nyt välillä pysähdyimme evästä (mm. vesimeloni) ostamassa.

Náchodista ostamamme turistikartta (1:200 000) opasti meidät pois isoilta teiltä kumpuilevaan pikkutiemaastoon, jossa tiet olivat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin Puolassa. Edelleenkin lehmät loistivat poissaolollaan.

Huoltoasemalla törmäsimme Jakub-nimiseen tšekkiläiseen pyöräilijätoveriin, joka asui Ostravassa. Hän oli lähtenyt liikkeelle kahdelta aamulla ja oli siihen mennessä (noin puoliltapäivin) ajanut 140km, suuntana vielä samana päivänä Prahan seutuville.

Labo-joen varrella

Nymburkin kohdalla siirryimme seuraamaan nature trailia Labo-joen varrella. Tien varrelta löytyi asfalttia, mukulakiviä ja hiekkatietä. Ystävällinen setä pomotti naisalaistaan päästämään meidät portista voimalaitoksen ohi, minkä jälkeen pulahdimme lopuksi jokeen uimaan. Ilman pyörävarusteita luonnollisesti. Tai ei aivan luonnollisesti, sillä meillä oli uimahousut. Tai Samilla oli kyllä ihan vaan alushousut. Mikollakin oli urheilushortsit. Mutta uimme joka tapauksessa.

Illaksi säädimme itsemme Ostrá Kamenin leirintäalueelle, jonka vieressä opettelimme tšekin kieltä ravintolan menun avulla. Káva turečka erosi instant-kahvista juoman astian verran (i.e. lasikuppi). Mikko ahmi hampurilaisia sillä aikaa kun Sami ja Arto söivät hollantilaista leikettä. Myös jälkiruoat olivat syömisen arvoisia.

Teltan säädimme puunjuureen. Yöllä satoi, joten pyyhe teltan eteisessä oli hiukan kuivempi kuin pyyhe pyörän tangolla.

Keskiviikko 21.7.2004, Ostrá Kamen-Praha (60,67 km, 13,2 km/h)

Oikotie niityn poikki

Aamulla jatkoimme niukan aamupalan ja teltan kuivattamisen jälkeen nature traililla, josta löytyi muutama difficult to travel -kohta. Pääsimme Lázně Toušeňin kylään suhteellisen helposti, ainoastaan yhden sillan takia piti kavuta pyörän kanssa portaat. Pyöräreitti oli oikeastaan aika mielenkiintoinen ja vaihteleva. Mikko päätti vähentää lentokoneeseen otettavan painon määrää jättämällä pullotelineen matkan varrelle.

Olemme tässä juuri Lázně Toušeňissa ravintolan terassilla. Ei ole vielä alkuruoka saapunut. Nyt Mikolle tuli lohikeitto, jossa on yllätttävän paljon kanaa. Muiden keitot lienevät vielä liedellä.

Portaat Labo-joen ylittävälle sillalle

Lázně Toušeňin ravintolan tarjoilutahti oli verkkainen, joka ei meitä suunnattomasti haitannut, koska saatoimme kirjoitella postikortteja ja matkapäiväkirjaa. Hitauteen saattoi vaikuttaa se, että paikka oli auki vain lounasaikaan ja me valitsimme koko menun, kaikki tietenkin eri ruokalajit - myös erilaisilla perunoilla; kielen opiskelun varjolla tietenkin. Erinomaisen hyvä puolan kielen taitomme auttoi suunnattomasti tässäkin. Jälkiruoat haimme sklepistä (emme edelleenkään tiedä, mitä sana on tšekiksi), josta aiemmin olimme hakeneet matkaeväät, joita emme edelleenkään ole syöneet. Jälkiruoka oli muuten jäätelöä, kaksi palloa per naama. Ja voffeli.

Pyöräreitin nro 24 jälkeen siirryimme reitille 1 (Prahaleden), joka saattoi olla lähtökohtaisesti parempi kuin Wroclaw-leden. Tämä adventure trail nro 1 johdatti meidät toisinaan metsäpolkuja väärään suuntaan, toisinaan portaita moottoritien yli, silloin tällöin junaradan ali tai yli (vaihtoehtona esim. pyörän kantaminen kiskojen yli, leveät portaat tai kapea luiska), mutta kuitenkin vähitellen vääjäämättömästi kohti Prahan keskustaa. Autojen määrä oli minimoitu valitsemalla reitille riittävän jyrkkiä mäkiä, ettei heikkotehoisilla kulkineilla sinne ollut asiaa. Suoritimme reitin perille Staré Mestoon asti.

Kaarlen sillalla

Stare Mestosta koukkasimme turisti-infoon, jossa Sami ja Arto säätivät ei-niin-palveluhenkisten virkailijoiden kanssa apartment-tyyppisen majoituksen. Sellaista ei vielä ollutkaan kokeiltu: oma huone neljän huoneen asunnossa, yhteinen suihku, WC, keittiö ja olohuonetila. Pyörät majoittuivat tietysti mukavasti samassa huoneessa. Keittiössäkin oli suihku.

Matkalla majoitukseen teimme samalla pienen sightseeingin pyörillä: Lonely Planetin osto Mikon tuntemasta kirjakaupasta, avain rautatieasemalta, pyykkipaikan etsintä vanhasta kaupungista ja pakolliset suoritusvalokuvat Kaarlensillalta (jolla pyörät piti taluttaa, oli ehkä hyväkin, kun kulkijoita oli melkein tungokseksi). Muutamat suomalaiset kommentoivat jotain, taisivat lipuista tunnistaa.

Vltava iltavalaistuksessa

Illalla vielä grillipaikassa joen rannalla pikkusaarella maittava entrecote-illallinen sisältäen tummat oluet ja karahvin viiniä. Service is not included - jätettiin sitten vähän tippiäkin. Arto ei löytänyt LP:stä tarkempaa tietoa tippauskulttuurista. Sami opetteli menusta tšekkiä.

Torstai 22.7.2004 (38,8 km, viimeisen päivän perinteen mukaisesti keskinopeutta ei kirjattu)

Aamulla herätys seiskalta. Muut jäivät aamupalalle, kun Mikko lähti kentälle. Evropskaa oli helppo ajaa - kymmenen kilometriä suoraa ja jalkakäytävä kelpasi hyvin pyörätieksi. Praha on varmaan jotenkin kallellaan, kun tännekin suuntaan vain ylämäkeä.

Pyörä ja kamat olivat check-inissä liiankin helppoa saada mukaan - ei mitään säätöä tai erikoisuuksia, joten kentällä jäi sitten vähän turhankin paljon aikaa. Nyt maukkaan lentoruoan ääressä toivon, että pyörä selviää ehjänä perille. Ruoka oli kyllä jopa lentokoneruoaksi poikkeuksellisen pahaa. Onneksi olut oli sentään hyvää.

Helsinki! Helsinki!

Pyörä oli selvinnyt lennosta hienosti ja itse lentokin oli 16h 55min vähemmän myöhässä kuin Finnair-TAP -yhdistelmä aiemmin kesällä. Pisteet CSA:lle. Gräsvikleden johti mukavasti kohti kotia, joskin on pakko myöntää, että ei Helsinkikään kaupunkia tuntemattomalle ja ilman karttaa liikkuvalle mikään helppo pyöräilypaikka ole.

On vähän tylsää, kun ihmiset ei yhtään ihmettele pyöräilijää reppujen ja Suomen lipun kanssa. Kentällä sentään vastaanottoalueella tullin jälkeen pakattu pyörä herätti pitkiä katseita. Enkä edes pyöräillyt tullin läpi, vaan talutin kiltisti.

Mikon kokonaismatkaksi muodostui 1086km.

THE END.

To be continued...

<< Pääsivu || Vol 2: The Two Travellers >>