Teksti on alunperin julkaistu MikroPC-lehden numerossa 2/2002, 7.2.2002. Se on saatavana pdf-muodossa lehden verkkopalvelusta. (tiedostojen lataus tilaajille ilmaista, muille gsm-maksua vastaan).


Vaihtoehtoinen bittijuhla

Infotauluna toimi MSX-tietokone ja ajan hengen mukainen videotykki, jota välillä lainattiin pelikäyttöön.

Alternative Party järjestettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Kulttuuriareena Gloriassa esiteltiin ja juhlittiin tammikuun puolivälissä bittimaailman monimuotoisuutta.

Himmeästi valaistussa salissa kuuluu rauhallista konemusiikkia. 80-luvun alun puhesyntetisaattori ilmoittaa metallisella äänellä "Starbase two under attack". Satunnainen vierailija saa kierrellä rauhassa pöytien ympärillä, joiden ääressä harrastajat naputtelevat mitä kummallisempia tietokoneita.

Alternative Partylla voi astua reilu kymmenen vuotta taaksepäin aikaan, jolloin Microsoftin tunnetuin tuote oli DOS ja yleisin kotimikro Commodore 64. Uudempiakin koneita näkyy siellä täällä, mutta kaikki poikkeavat jollain tavalla nykyisestä pc-valtavirrasta.

Musiikkia ilman soittimia

Idealtaan tapahtuma muistuttaa paljon Assemblyä (MikroPC 11/2001): otetaan tietokoneet kainaloon ja kokoonnutaan viikonlopuksi pitämään hauskaa. Kohokohtana kilpailuissa katsotaan, ketkä saavat laitteistaan irti näyttävimmät kuvat ja mehevimmät äänet.

Assemblyyn verrattuna Alternative Party on kuitenkin paljon kotoisampi. Tällä kertaa tapahtuma houkutteli Helsinkiin kulttuuriareena Gloriaan parisensataa osallistujaa, joista kymmenkulta saapui ulkomailta.

Kilpailuaiheissa oli bitinvääntäjien kieroa huumoria: analogisessa grafiikkakisassa ei saanut käyttää tietokonetta lainkaan. Realtime-musiikkikilpailussa taas käytössä oli tunnin verran Amiga ja sävellysohjelma; soittimet kuitenkin puuttuivat, ja äänet piti loihtia ohjelmadatasta.

Juhlan kunniavieraana oli RJ Mical alkuperäisen Amiga-tietokoneen kehittäjätiimistä. Tarinankerronnan lomassa hän kertoi olevansa huolestunut siitä, miten vaikeaa nuoren ohjelmoinnista kiinnostuneen on päästä sinuiksi nykyisten pelikoneiden kanssa. "Uusi Amiga-ilmiö voisi syntyä jonkin mobiililaitteen ympärille, jos siinä olisi helppo ja avoin liittymä", Mical ennusti.

Vanhat pelit viihdyttivät

Maailman ensimmäinen kotivideopeli Magnavox Odyssey vuodelta 1972.

Tapahtuman vanhin kone oli maailman ensimmäinen kotivideopeli Magnavox Odyssey vuodelta 1972. Se oli vain esillä, mutta melkein kaikkia muita museokoneita pääsi myös kokeilemaan. Huomiota herättivät mm. Commodore PET-sarjan CBM 8032 järeine levyasemineen, vektorinäyttöinen Vectrex-pelilaite ja MSX-mikron Laserdisc-laajennus.

Erikoisin kone -palkinnon sai Pelikonepeijoonit-niminen porukka, joka oli Magnavoxin lisäksi tuonut paikalle kolmisenkymmentä erikoisuutta lähes 200 laitteen kokoelmastaan. Niitä kytkettiin yksi kerrallaan myös viereiselle pöydälle viritettyyn videotykkiin. Erityistä hilpeyttä herätti 70-luvun lopun Mattel Intellivision -pelikonsoli persoonallisine ohjaimineen ja puhesyntetisaattori-lisävarusteineen.

Lisätietoja menneistä ja tulevista tapahtumista tapahtumista löytyy järjestäjän sivuilta, osoitteessa http://www.altparty.org.

Virtuaalisia museoita verkossa

Internet yhdistää nykyisin myös vanhojen koneiden harrastajia. Virtuaalisissa museoissa voi kuka tahansa käydä kurkistamassa, miltä koneet parikymmentä vuotta sitten näyttivätkään.

Esimerkiksi http://www.old-computers.com sisältää tiedot ja kuvat yli 500 vanhasta laitteesta. Pelikonepeijoonien kokoelma puolestaan löytyy osoitteesta http://pelikonepeijoonit.net.

Klassikkopelejä voi pelata pc:llä emulaattorien avulla, vaikka vanha kone olisikin hukkunut ullakolle, ja levykkeiltä tiedot haihtuneet. Hakukoneiden avulla löytyy tietoja varsinkin aikansa suosituista koneista. Jos esimerkiksi juuri 20 vuotta täyttänyt Commodore 64 herättää mieluisia muistoja, liikkeelle voi lähteä osoitteesta http://www.c64.org.


Ylimääräinen huomio:

Vuoden 2002 Alternative Partyn erityisteemana oli musiikki, ja tapahtumassa oli useiden eri artistien live-esityksiä. Niissä käytettiin niin vanhoja kotimikroja, syntetisaattoreita kuin perinteisiä instrumenttejakin. Tämä oli tarkoitus tuoda esille myös jutussa, mutta valitettavasti editoinnin jälkeinen korjaus ei ehtinyt mukaan. Lisää kuvia myös musiikkiesityksistä on esillä kuvagalleriassani.

Takaisin artikkeliluetteloon


Copyright Arto Teräs <ajt@iki.fi> 2002.
Edelleenlevitys muuttamattomana sallittu missä tahansa mediassa, kunhan tämä tekijänoikeusmaininta säilytetään.

Viimeinen päivitys 13.3.2002.